Ahdistaa.. kerroin eräälle henkilölle jotain mitä mun oli hankala kertoa mutta mikä mun kummiskin varmaan ois pitänyt kertoa ennemmin tai myöhemmin oli se sitten helppoa tai ei. Musta tuntuu ettei tämä hekilö tykännyt kuulemastaan mutten minäkään sitä tykännyt kertoa.. Voin arvata miltä hänestä tuntuu.. Tuntuu nimittäin ittestänikin hemmetin epämukavalta.. Miks elämä taas pitää olla niin hemmetin hankalaa? kuinka samana päivänä voi tuntea ittensä niin onnelliseksi mutta jo muutaman tunnin päästä olo jotain todella siitä kaukasta? Ellei jotain hyvää, niin myös pahaakin. Vai miten se sanonta menee.. Mutta mä en tykkää tilanteesta yhtään.

Oikeesti joskus tuntuu siltä että joistain asioista  haluais kertoa jollekkin, muttei oo ketään kelle vois kertoa just niistä asioista. Ongelmia pitää asiat sisällään eikä ole ketään kuka neuvoo mutta ei voi mitään.. "hyvästinäkemiin" se eräs henkilö sanoi. miten sen voi tulkita? ensin hyvästi joka mielestäni kuulostaa siltä ettei enää koskaan tavattaisi mutta näkemiin kumoaa koko jutun.. mutta vittu.. anteeksi kielenkäyttöni mutta tää vaan on niin hemmetin epämukavaa.. :/