Eräs ns. tuttavani odottaa isoisänsä kuolemaa, koska hän perii silloin tältä tontin josta maksettaisiin kuulemma ihan kivasti. Kun kuulin tämän asian jotain sisälläni heilahti. Tämä isoisä ei kuulemma koskaan anna rahaa tai tue millään lailla mutta entäs sitten? Olen itse sitä mieltä ettei kenenkään elämä ole arvoton. Vaikka tästä papparaisesta ei ole mitään hyötyä niin ei silti ole oikein minusta odottaa hänen kuolemaansa. Minusta ihmiset eivät joskus osaa arvostaa sitä mitä niillä on. Esim. itse en omista ainoatakaan elävää isovanhempaa. Ainoa heistä jonka olen koskaan tavannut kuoli ollessani jotain 6 v. Haluaisin mielummin että minulla ois edes tuommoinen tukematon ja rahaa antamaton isoisä kun tuolla tuttavallani kuin ei isoisää ollenkaan.

Ihmisten pitäisi opetella arvostamaan asioita joita heillä on. Myönnän että minun itsenikin pitäis opetella tuo taito. Mietippä esim. jos ns. paras kaverisi ei oliskaan enää sun paras kaverisi. Kuinka monet hauskat hetket jäisit elämättä. Ilman läheisiä ihmisiä ei välttämättä löytyisi yhtään tukiaa. Ja sitten esim. itse murhat. Ihmiset eivät arvosta elämää joka heille on annettu. He pakenevat maailmaa ja päättävät elämänsä joskus mitä yhdenpäiväisempienkin asioiden takia. Ja sitten on ihmisiä jotka sairastuvat ja joutuvat kuolemaan ennen aikojaan vaikka tahtoisivat elää ja nämä itsemurhaajat heittävät vain elämänsä tosta vaan pois.

Ei sillä että minä mitään mistään tietäisin mutta päätimpä nyt vaan kirjottaa..